lauantai 14. maaliskuuta 2015

Auringonkukkasämpylät


Keväinen tervehdys Ranuan opistolta. Meillä on vielä hanget, korkeat nietokset, mutta valon määrä on lisääntynyt oleellisesti.

Leivoimme tällä viikolla auringonkukkasämpylöitä. Sömpylätaikinaan tuli auringonkukansiemeniä ja porkkanaraastetta. Sämpylät leikattiin ennen uuniin laittamista niin, että ne paistamisen jälkeen muistuttavat kukkaa. 

Jos haluat ohjeen, laita viestiä, niin kirjoittelemme.

torstai 26. helmikuuta 2015

Kinderpiirakkaa

Lukijamme! Haluatteko ihanan Kinder-piirakan ohjeen? Laittakaa viestiä kommenttipalstaan, niin kirjoitamme ohjeen. Muutkin kommentit ovat tervetulleita! Terkkuja opistolaisten kotiväelle!


tiistai 24. helmikuuta 2015

Valkoinen pizza & aurinkovati

Tällä viikolla ollaan leivottu ja paistettu valkoista pizzaa, joka on uusi "trendiherkku". Siinä ei ole ollenkaan tomaattikastiketta eikä juustoraastetta. Tomaattikastikkeen tilalla on kerros ranskankermaa. Pizzan täytteinä meillä oli kinkkua, paahdettuja miniluumutomaatteja ja Rucolaa.

Tavalliset salaattiainekset voi asetella aurinkoisestikin! Vadilla tällä kertaa porkkanaa, kaalta, ananasta ja päällä paahdettuja auringonkukansiemeniä.


maanantai 23. helmikuuta 2015

Kekkereitä ja arkea kotitalousluokassa

Vaikka näissä blogin kuvissa on paljon köksänluokan juhlahetkiä, kyllä meillä ihan arjestakin nautitaan! Huomaatte sen esim. tätä alempana olevista kuvista.

Opiskelijat ovat saaneet suunnitella pieniä kutsuja, joihin jo osa henkilökunnasta on päässyt mukaan. On ollut siistijöille kiitosateria opiston siistinä pitämisestä, koiran ristiäismenuu, brunssi kera rehtorin, Jaskan läksiäiset, Annikin teekutsut jne.. Osa kutsuista on  vielä pitämättä.

Rocky road  -leivoksia.
Liesien pesua.
Peltien puhdistusta.
Silitystä melkein joka päivä.

lauantai 21. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän leivoskutsut

Keittiötoimikunta leipoi koko opiston väelle ystävänpäivänä viidenlaiset leivokset kahville.


Tarjolla oli valkosuklaa-mustikkaminimuffinsseja...
Kaura-suklaaneliöitä...

Englanninlakupaloja...
Marenkisydämiä ja...
mokkapaloja.

torstai 19. helmikuuta 2015

Salmiakkimuffinit




3 kananmunaa
3 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia 
1/2 dl sitruunamehua
1-2 tl sitruunan raastettua kuorta
4 dl vehnäjauhoja 
1 1/2 tl leivinjauhetta 
1 tl vaniliinisokeria
1 tlk kevyt kermaviiliä
3/4 dl Turkis peber crush  -salmiakkirouhetta  

Lisäksi 
12 American muffinivuokaa

Kuorrutus
3 dl tomusokeria
n. 2 rkl sitruunamehua
Fazer Ässä hässäkkä makeisia

1.Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon margariini, sitruunamehu ja 
sitruunan raastettu kuori.
2. Sekoita jauhot,leivinjauhe ja vaniilinisokeri keskenään. Liää jauhoseos munasokeri-
vaahdon joukkoon vuorotellen kermaviilin ja salmiakkiruoheen kanssa. Vältä turhaa 
sekoittamista
3. Jaa taikina muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 20 minuuttia.
4.Sekoita tomusokeri ja sitruunan mehu. Levitä veitsen avulla ohut kerros kuorrutetta 
jäähtyneiden muffinien pinnalle. Koristele karamelleilla. 
                                                                                                       kirjoitti: Ulla

Talviterveiset ja ruokaisia leivonnaisia

Talvi on jo pitkällä. Kotitalousluokan ikkunasta saa ihailla joskus tällaisia upeita auringonnousuja. Säleverhot vaan ylös ja kuvia räpsimään! Lievästi näkyy tuossa auringon ympärillä haloilmiökin.
Tämän kuvan saadakseen tosin kotitalousopettaja hyökkäsi jo ulos kuvaamaan...

Meillä on ollut täällä niin tiivistä opikelua, että ruokien ja leivonnaisten kuvaaminen, saatikka blogiin laittaminen on jäänyt tosi vähiin! Laitetaan tähän nyt joitakin ruokaisten herkkujemme kuvia. Voitte halutessanne jättää kommentteihin toivomuksen ohjeesta, ja sen tulette sitten saamaan!

Italialainen focaccialeipä, nam! On kelvannut joka opiskelijalle!

Kasvitäytteiset sämpylät syötiin kanakeiton kera.


Tosi moni teki ihan  ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita. Tuli komeita!

Teimme myös punaisia sämpylöitä, joihin väriä tuli raastetusta punajuuresta. Ihan noin punaisia sämpylät eivät ole uunista tulon jälkeen.

Taco-piirakasta ei ehtinyt ottaa kuvaa ennen kuin se oli jo lähes syöty. Vahvoja Texasin makuja.


Täyetyt bagelit onnituivat hienosti ja tekivät kauppansa jokaiselle!